Elämäni kotiäitinä alkoi vuonna 2011.

Kodin kaunistajana ruokailuryhmä; pöytä Arabescato-marmoria ja Arne Jacobsenin Seiska-tuolit.

maanantai 27. toukokuuta 2013

...raparperin alla...

ei onneksi ollut sammakolla kotia. Viikonloppuna saimme ensimmäiset raparperit ja näin keväällä ne ovat erityisen maukkaita. Huomenna niistä valmistuu piiras. Raparperi on ihanan kirpeää leivonnaisissa ja ehdottomasti yksi suosikeistani. Onneksi sitä kasvaa kohisten lisää ja voin kokeilla tehdä siitä kaikenlaista. Viikonloppu tarjosi ravintoa myös sielulle ystävien ja tyttöjenillan merkeissä. Lauantai-iltana meillä kaikilla oli omaa aikaa. Lapsi pääsi yökyläilemään isovanhemmilleen, miehellä oli oma juttu ja minä sain koko talon itselleni.
Meillä vietettiin perinteistä Cocktaililtaa. Idea on hauska ja antaa ohjelmaa koko illaksi. Jokainen valmistaa yhden cocktailin muille ja niitä voi miettiä esimerkiksi sen mukaan mitä ruokaa nautitaan. Ruoat valmistimme nyyttärimeiningillä ja nyt mentiin tapas-painotteisilla herkuilla. Cocktailit ovat ihania, koska usein niissä on hedelmiä tai marjoja mukana ja niitä on helppo valmistaa myös alkoholittomana autoileville tai raskaana oleville. Jos osallistujia on paljon, voi ne tehdä esimerkiksi puolella alkoholimäärällä, niin ei tule liikaa nautittua.
Se on selvää, että tällaiset illat jaksavat kantaa pitkälle ja pitää vain muistaa ottaa sitä omaa aikaa välillä. Kuitenkin täytyy myöntää, että onhan se pikkuinen aika paljon mielessä ja aamulla en osaa nukkua ollenkaan pitkään vaan on kiva saada koko perhe kokoon pian. No, olen ollut äiti vasta puolitoista vuotta ja eiköhän sekin aika tule kun lähdemme mieheni kanssa kahdestaan viikonloppureissuun. Mutta ei ihan vielä :).




perjantai 17. toukokuuta 2013

Oi ihana toukokuu...

Eilinen päivä tuntui ensimmäistä kertaa todella kesältä. Oli niin lämmin, että ajattelin olla tekemättä yhtään mitään lapsen päiväunien aikaan ja vaan levätä auringossa. Se onnistui mainiosti, sain torkut ja lukemattomia lehtiä luetuksi. Tänään onkin sitten jo puuhaa riittänyt... Kuitenkin omat lepohetket jaksavat kantaa vielä seuraavanakin päivänä ja kun akut on taas ladattu, voi jatkaa hyvillä mielin. Pihassamme kukkii nyt syksyllä istutetut sipulit ja ruukkujen kesäkukat. Tulppaanit ovat niin upeita, että niitä pitäisi ehtiä tuijottelemaan kauemminkin. Sellaista toki voisin vielä enemmän syksyllä miettiä, että minkälaisiin rykelmiin ja mihin kohtaan pihaa sipuleita kannattaa istuttaa. No, joka vuosi oppii jotain uutta ja se tässä ehkä parasta onkin. Kyseessähän on todella aloitteleva puutarhaharrastaja ja haasteita riittää.
Viime viikonlopun aurinkoisella ja tuulisella säällä oli mainio hetki petsata etupihan ulko- ja varasto-ovien edustan terassi tumman harmaaksi. Lopputulos oli niin hyvä verrattuna vuosia vanhaan, haalistuneeseen ja huonokuntoiseen puulaudoitukseen, että se olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Jopa kukkien ruukut ja korit näyttävät siistimmiltä, etupihasta puhumattakaan. Myös koko talomme julkisivun maalaus olisi enemmän kuin asialistalla mutta askel kerrallaan. Sekin päivä vielä koittaa, että seinät saavat uuden maalikerroksen.



Eiliseen kesäpäivään sopi vähän kevyempi kokkaaminen ja annan salaatin ohjeen, jota eilen tein. Jos pitää avokadopastasta, niin saattaa maistua minun salaattiversiokin :).

250 g (paketti) tuorepastaa juusto/basilikatäytteellä
1 avokado
2 tomaattia
1 paprika
pari vartta kevätsipulia
salaatinlehtiä
Fetaa
1 tuore chili
1 valkosipulinkynsi
tuoretta basilikaa
loraus oliiviöljyä
loraus metsämarjoilla maustettua balsamietikkaa

Ensin sekoitetaan oliiviöljyyn ja balsamiin pilkottu chili, valkosipuli, basilikan lehdet, kevätsipuli ja feta. Ne jäävät mukavasti maustumaan. Seuraavaksi keitetään tuorepastat ja niiden jäähtyessä pilkotaan avokado, tomaatit ja paprika ja lisätään oliiviöljyseokseen. Lopuksi pyöritellään tuorepasta mukaan ja revitään salaatin lehdet joukkoon.


Metsämarjoilla maustettu balsamietikka Glaze sopii makean ja suolaisen mausteeksi. Tähän salaattiin se antaa raikkaan kesäisen maun.




tiistai 7. toukokuuta 2013

Terassia herätelty

Keväällä on vaikeuksia odottaa, että kaikesta pihan lumesta pääsee eroon ja voi alkaa kunnostamaan pihaa ja terassia. Meillä on jo muutaman vuoden ajan avattu terassi/grillikausi vappuaattona ystävien kanssa. Tämä onnistuu helposti sen vuoksi, että terassimme on lasitettu ja katossa on lämpölamput. Muuten ei olisi mitään toivoa istuskella siellä yön pimeinä tunteina. Lasitettu terassi on osoittautunut todella käytännölliseksi tämän maan säässä. Lämpimiä viikkoja ei ole montaa ja vettäkin sataa niin usein. Nyt terassiamme käytetään vapusta ainakin syyskuun loppuun.
Lasiverantaa on aiempina vuosina kunnostettu mm. katto uusittu. Tämän vuoden lumimassa rikkoi taas yhden puuosan ja jälleen pitää vähän nikkaroida. Olen sisustanut terassia parin kevään verran ja yritän tehdä hankintoja kohtuudella ettei sitä täytetä liialla tavaramäärällä. Värit ovat valkoinen, sininen ja punainen tekstiileissä ja muuten aika maanläheisesti mennään. Kukkia olen nyt jo istuttanut ruukkuihin ja niitä tulee laitettua yleensä kesän mittaan lisää terassille, parvekkeelle ja pihalle.
Itse asiassa olen laittanut kesäkukkia jo parvekkeellekin ja etupihalle. Viikonloppuna oli istutusurakka ja aurinkoa on jo sen verran, että nehän pärjäävät mainiosti. Nyt saa vapaat ja viikonloppu tulla!










torstai 2. toukokuuta 2013

Aurinkokylpy Kreetalla

Ja se saatiin juuri oikeaan aikaan! Pitkä talvi takana ja lämpimämpää odotettavissa jo täälläkin. Ajankohta oli mielestämme erinomainen lapsiperheelle; sesonki ei ollut vielä alkanut ja matkailijoita oli todella vähän, sää pyöri aurinkoisena +20 - +25 Casteen välillä ja kaikkialla oli ihanan rauhallista. Kreikkalaiset kunnostivat paikkoja kesää varten mutta kaikki ravintolat olivat jo toiminnassa. Yökerhoista emme tiedä mutta ainakaan kovan luokan juhlijoita ei näkynyt vielä. Palvelu oli joka puolella erinomaista ja lapsi sai erityiskohtelua, lepertelyä ja silityksiä, niin kuin tuntuu vähän joka puolella Suomen rajojen ulkopuolella saavan. Aikaisemmassa postauksessani kerroin hienosta kohtelusta New Yorkissa ja Kreikan maa menee samaan kategoriaan. Lapsia rakastetaan ja se näytetään. Olen aiemminkin käynyt pari kertaa Kreikassa mutta taas sitä katsoi uusin silmin kaikkea kun matkusti lapsen kanssa.

Matkasimme omatoimisesti ja vietimme viikon Hersonissoksessa mutta emme rannalla, jossa on kaupungin ydin. Asuinpaikkamme oli vuorilla Village heights golf resort. Vuokrasimme auton, joka on tarpeellinen kyseisessä majoituksessa, koska alas kaupunkiin patikoi pieniä vuoristoteitä noin tunnin. Resortista on shutlle-kuljetus kaupunkiin mutta sitä emme kokeilleet. Lisäksi tarvitsimme autoa, koska kävimme vaeltamassa vuorilla. Resorttia voin suositella jos kaipaa omaa rauhaa ja rentoa lomaa. Paikka on iso parine ulkouima-allasalueineen, sisäuima-allas, parit ravintolat, kauppa, minigolf, tennistä, golfia ja hyvä lasten leikkipaikka. Lisäksi kämppä oli miellyttävä. Meille keittiö on kiva olla, koska Lapsen aamu- ja iltapuurot teimme siellä ja makuuhuone erikseen antaa meille rauhassa viettää omaa aikaa iltaisin olohuoneen puolella, kun pikkuinen meni nukkumaan jo kahdeksan aikaan.


Huoneiston lamput olivat lyhdyt, joissa oli hehkulamppu sisällä. Valo tuli kauniisti ja sopisi hyvin kotiinkin.
 Näkymä terassilta.


Kreetalla ei ole sinänsä erään paikallisen mukaan panostettu merkittyihin vaellusreitteihin mutta ei se mielestämme ollut ongelma. Vuoristoteitä on ihana kävellä kun välillä tie vei pieniin kyliin. Toki oltiin jonkin verran ajeltu autolla ensin, että tiedettiin suurin piirtein mihin olimme menossa ja kartta mukana ei eksy. Puolitoista vuotiaamme viihtyi hyvin rinkassa. Painoa hänellä on nyt noin 13kg, joten vielä jaksaa isi kantaa. Reissut kestivät kerrallaan parisen tuntia rinkassa ja ehkä hän olisi istunut kauemminkin, koska sieltä näkee hyvin ja istuin osa on varsin mukava. Sää oli juuri sopiva, ettei ollut liian kuuma ja vuorilla tuuli monesti sen verran, että pitkähihainen ei ollut liikaa lapsella.







Kreikassa on osattu kiven työstäminen aina. Antiikin ajan kivirakentaminen ja marmoriveistokset tekevät suuren vaikutuksen mutta myös uusrakentamisen kivitöitä voi ihailla. Hersonissoksen kaupungin liiketiloissa oli käytetty runsaasti luonnonkiveä. Yhteen uuteen liiketilaan rakennettiin tyylikkään mustat graniittiportaat. Liikkeiden seinät olivat saaneet marmorilaatoituksen tai kalkkikiveä oli käytetty reunustamaan pääsisäänkäyntiä. Erään ravintolan pitsat leivottiin jykevällä marmoripöydällä.


Kaunokaiset.